lauantai 6. elokuuta 2011

Kalakaupoilla Hesassa ja Hyvinkäällä





Riverianan kanssa päätettiin lähteä kiertämään kalakauppoja, ensimmäinen pysähdys oli Hyvinkään Salamanteri, johon olin tehnyt varauksen crown tail uroksesta vaalealla kropalla ja sinisävyisillä evillä, matka jatkui sieltä Akvaariolinnaan josta mulle mukaan tarttui 3 tavis naarasta, olettaen että ne kaikki ovat tyttöjä, sitten mukaan tarttui vielä punasävyinen crown tail naaras ja viimeisenä keltainen SD/HM naaras, joka on JÄRKÄLE, tulitikkuaskin kokoinen ja muotoinen "pieni" lyyli. Lyyli on ristitty Matamiksi järeän kokonsa vuoksi ja on hyvin _hyvin_ vaikea kuvattava..

Samalla haettiin rapuja, jotka ainakin toistaiseksi ovat molemmissa altaissa pysyneet hengissä, tosin seuralassa ne saavat olla ainakin toistaiseksi poikashäkissä, edelliset joutuivat aika pitkälti taistojen ruokalistalle. Poikas akvaa pääsivät myös pitämään paikat siistinä.

Sininen HM tuli aiemmin yhdessä toisen samantyylisen marmorineidin saatelemana sekä Manin kanssa mulle, josta myös tulee kuvatuksia jahka sinne asti ehdin.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Muutama kuva uusista uroista ja yleistä lätinää

No niin laitetaas vähän päivitystä. Luscifer sai muuttaa uudelle omistajalle mulla ei ollut enään mieltä sitä pitää Marja-Leenan kuoltua, oli saanut jumitettua itsensä akvassa kiven alle. *Pylly!*

Tupla-Celine kutu onnistui hienosti, näin koko tapahtuman alusta alkaen ja kohteli neitoa kuin kukkaa kämmenelellä vaan teki kaksi pesää ripotellenne pitkin allasta ja kuinka ollakkaan kaikki munakkaat ilmeisesti tippuivat pikkuhiljaa pesistä, no aina ei voi voittaa.

Narnilta tuli hankittua joku aika sitten HM Opaakki tyttö Opal, aivan älyttömän söpö tapapaus joka pääsee jossain vaiheessa toivottavasta jatkamaan sukua Caspianin tai uutukaisin vaalean pojan kanssa jahka tämä vähän kasvaa. Samaan aikaan narnilata tullut sininen HM tyttö jonka siskon jo olin aiemmin keväällä hankkinut, kohtasi karun lopun seuralassa. Neidin ristin Konnaksi ihan vaan siitä syystä että kiusasi sekä taistonaaraita, Tritonia ja muita kaloja seuralassa, ajattelin, että kyllä tuo kohta rauhoittuu kun akvassa on kasveja hyvin piiloiksi, seuraavana aamuna neito löytyi hyvin höykytettynä altaan pohjalta eikä jaksanut taistella taisteluaan loppuun;(

Tritonista on virallisesti tullut vanha ja mies on jo useamman viikon saanut asuttaa seuralaa daamien kanssa sekä sukupuolettoman jälkeläisensä piilotellessa puskassa, laitan siitä jossain vaiheessa kuvaa niin voidaan sitten kilvan tunnistella teiniä. Ukko ei enään jaksa ihan niin täysillä painella, mutta tekee kyllä eukoille selväsli purkin valtiuden, Celine käy aina välissä vilauttelemassa sille pystyraidoitustaan, mutta ei mies oikeen jaksa intoutua.

Amiraalista jätti yllättäen aika, mies oli keväämmällä matkannut mulle Kurjesta, eikä ollut oikeastaan kasvanut mulla uhtään, jopa sinttinä samaan aikaan hankittu Caspian veteli siitä ohi ihan kuus-nolla.

Riveriana toi mulle Kurjen matkaltaan muutaman uuden taistomiehen, niille täytyy jossain vaiheessa nimet keksiä. Laita tähän samaan syssyyn kuvia Caspianista (jessisen kasvatti) salamalla ja ilman, komea otus, nyt kuvia:)





perjantai 15. heinäkuuta 2011

Pikku akva *Varattu*



Torppaan tulossa ensiviikolla hieman isompi akva, joten tämä jää tarpeettomaksi. Vanhempi daami, joka kuitenkin kaunis katsella vaikka ikää on, estettu täältä hetki takaperin.

Silikoonit ok kunnossa ja kimmoisat, levättömät. Muoviset mustat listat kiertää alla ja päällä. Uusi putki vaihdettu muutama kuukausi takaperin (Sylvania) ja vanhan vaihtoputken saa mukaan, hieman teippailin folioteippiä lampun alle valotehon maksimoimiseksi, ei näy, on ruuvattavan suojuksen alla ja helppo poistaa jos häiritsee. Pieni vanu suodatin, vanut olleet käytössä viikon. Pienen altaan lämmitin, pelittävät moitteetta :D

Pohjalla musta-vaaleanpunainen sora ja muutaman kasvin saa mukaan jaavansaniaista ym, alkuun pääsee mainiosti, mukaan koristeeksi suuri vaalea simpukankuori.

Leveys 36,5, Syvyys 24,5 ja korkeus kannen kanssa 27 cm. Lamppu kannessa. Mainio karanteeni altaaksi tai vaikka rapulaksi...

Kulkeutuu ensi tiistaina illalla Hyvinkään Sveitsiin (jolloin 50% maksettava etukäteen, ettei tule tehtyä hukka reissua), muutoin nouto täältä Hämeenlinnnan vierestä,jolloin pääsee myös katsastamaan kunnon itse tai satunnaisesti Hämeenlinnasta.

Hinta kaikkine vermeineen ja kasveineen 30e/ Toki tarjotakkin saa :)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Marja-Leena

Luciferin tyttöystävä Marja-Leena, kuva tosin jo vanha, otettu silloin kun neiti mulle saapui muutama kk takaperin, komea tyttö joka pääsee tulevaisuudessa jatkamaan toivottavasti sukua:)

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Retkellä Hyvinkäällä ja Riihimäellä




Aamulla nousin koiran kanssa junaan Hyvinkäälle tarkoituksena käydä katsastamassa salamanterin tilanne, komeita poikia pyöri tankeissa, semmoinen marmori Crown mietitytti pitkään, mutta kauppaan se jäi, punaista Crowni/Combi urosta katselin hetken ennen kuin silmiin sattui todella komea punainenCrow uros, pitkillä lirpakkeilla. Se siis pussitettiin ja samoin pussinn pääsi liila naaraana myyty, mutta katsotaan "muuttuuko" urooksi. Todella komea ja ISO huntupörstökin sininenkin siellä oli ja sen ottamista mietin seuralaan, mutta kauppaan jäi. Matka jatkui sitä Riihimäelle Unelma lemmikkiin, siellä oli tosi komea huntu/plakaatti vaalealla kropalla ja liiloilla evän kärjillä sekä toinen vaaleilla kropalla ja punaisilla pisteillä oleva yksilö, kumpikaan ei matkannut mukaan, sen sijaan parvi Kardinaalitetroja tuli, samoin muutama Albiino monninen.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Päivitykset laahaa jäljessä

Mutta laitetaan muutama kuva kauniista miehistä. Triton tuntuu muuttuvan päivä päivältä punaiseksi, sain tässä vähän aikaa sitten hienon kuva sarjan miehen värien muuttumisesta- valkoisesta punaiseen:) Sen siis julkaisen jahka ehdin, nyt muutama fiilistelykuva


Ja tässä kuvassa komeilee Tupla, ei liene vaikea arvata mistä nimi johtuu, Pieni tirriäinen vielä, noin 3-4 senttinen sintti :)